Kasvovesi – ihonhoidon ykkönen

5.10.2014 • Kasvojenhoito, Yleinen

Suki, © saippuakuplia.fi

Kasvovesistä ja niiden käytöstä on ollut viime aikoina taas paljon juttua monella sivustolla. Kasvoveden tärkeyttä kauneuden hoidossa on aivan pakko kompata. Kasvovesi on se tuote, jota ei kannata jättää ostamatta jos jostain alueesta haluaa pihistää. Tiedän, että pulloja kertyy kaappiin ja itse läträän parhaimmillaan 6 eri ainetta kasvoille iltaisin! Mutta kasvovesi on niistä ehdottomasti yksi tärkeimmistä.

Kasvovesi viimeistelee pesun ihan niin kuin esimerkiksi hoitoaine hiustenpesun yhteydessä. Se poistaa viimeisetkin epäpuhtaudet kasvoilta, supistaa ihohuokosia, kosteuttaa ja palauttaa ihon pH-tasapainon vesipesun jälkeen. Ja lisäksi se auttaa voiteita imeytymään paremmin.

Kasvot kannattaa pestä vedellä ja puhdistusaineella ainoastaan iltaisin. Silloin pestään meikit ja päivän aikana kerääntyneet epäpuhtaudet kasvoilta. Aamulla ei kannata pestä kasvoja vedellä, sillä se vain kuivattaa ihoa turhaan. Yön aikana iholle on päässyt kertymään oikeastaan ainoastaan talia ja mahdollisesti hikeä, jotka lähtevät parhaiten kasvovedellä pyyhkimällä. Jos silmäkulmat tuntuvat rähmäisiltä, niin pyyhin ne varovasti kostealla pyyhkeen kulmalla.

Suki, © saippuakuplia.fi

Olen käyttänyt Sukin Concentrated Clarifying Toner -kasvovettä nyt muutaman viikon ja olen aivan myyty. Ehdottomasti yksi parhaimmista kasvovesistä, joita olen kokeillut. Sukin kasvovesi puhdistaa tehokkaasti, mutta samalla rauhoittaa ihoa. Tämän huomaa muun muassa siitä, että kasvot eivät punoita puhdistuksen jälkeen. Vaan iholle jää kosteutettu, puhdas ja sileä tuntu.

Sukin kasvovedessä on erittäin korkea aktiiviainepitoisuus ja kasvovesi pohjautuu vitamiini ja antioksidanttipohjaiselle ruusutinktuuralle. Muita vaikuttavia aineita ovat muun muassa pajusta uutettu salisyylihappo, jonka johdannaisia käytetään esimerkiksi lääketeollisuudessa tulehduskipulääkkeissä sekä antioksidanttina toimiva C-vitamiini polypeptidi-liposomi, joka suojaa ihoa ennenaikaiselta vanhenemiselta vaikuttaen solurakenteisiin.

Suki on yksi luonnonkosmetiikan sarjoista, jonka takaa löytyy vahvaa tutkimusta ja tuotteet ovat 100%:sti puhtaita ja luonnollisia. Synteettisiä aineita ei ole käytetty lainkaan!

Suki, © saippuakuplia.fi

Kasvovesi on pakattu suihkepulloon josta sitä suihkutetaan suoraan kasvoille. Kasvovettä on näin helppo annostella, eikä sitä vahingossakaan lorahda liikaa. Kasvovettä suihkutetaan kasvoille, josta se pyyhitään vanulapulla pois. Ajattelin ensin, että pidän enemmän perinteisestä annostelutavasta, jossa kasvovettä laitetaan suoraan vanulapulle, koska kuivalla pumpulilla pyyhkiminen ei tunnu kovin miellyttävältä. Sitten onneksi keksin suihkauttaa kasvovettä myös vanulapulle ja kokemus tästä kasvovedestä muuttui vieläkin paremmaksi.

Lasipullo on toki ylellinen ja turvallinen muoviin verrattuna, mutta suihkun jälkeen vesihöyrystä kostuneen ja painavan lasipullon kanssa saa olla tarkkana. Pullo on nimittäin pari kertaa meinannut livetä käsistä.

Sukia myydään tällä hetkellä ainakin Naturellen verkkokaupassa ja Liinun hoitolassa.

Suki, © saippuakuplia.fi

Lisätehoa kasvojenpuhdisukseen

2.10.2014 • Kasvojenhoito, Tarvikkeet, Yleinen

Puhdistusliinat, © saippuakuplia.fi

Kasvojen puhdistuksessa puhdistusaineiden tehoa voi korostaa erilaisten liinojen ja sienien avulla. Myös meikit lähtevät kasvoilta paljon tehokkaammin kun hieroo meikinpuhdistusainetta kasvojenpuhdistusliinan kera. Patykan liina on tähän aivan lyömätön apuväline. Iho jää todella puhtaan ja sileän tuntuiseksi. Liina myös poistaa röpelöä ihon pinnalta eli kuorii kevyesti.

Itse teen yleensä niin, että poistan meikit normaalisti pesemällä sen jälkeen otan vielä vähän puhdistusainetta ja hieron sen kasvoilta kostutetun Patykan puhdistusliinan avulla. Liina pesee meikit kasvoilta tehokkaasti, mutta liinan puhdistus meikeistä on niin hankalaa, että olen sen vuoksi siirtynyt käyttämään liinaa jo puhdistetuille kasvoille. Liinan pestään käytän jälkeen tavallisella saippualla, mutta ripsiväriä on vaikea saada siitä pois.

Puhdistusliinat, © saippuakuplia.fiPuhdistusliinat, © saippuakuplia.fi

Absolutionin ihmeellinen konjak-sieni on valmistettu konjak-kasvin juurista. Se muuttuu pehmeäksi ja mielestäni hieman vaahtomuovin tuntuiseksi kun sen kastelee. Aluksi ihmettelin, että voiko kyseessä tosiaan olla muovi kun kyseessä on Absolution, mutta tutustuttuani aiheeseen tarkemmin tämäkin selvisi.

Sieni stimuloi verenkiertoa ja kuorii pois kuollutta ihosolukkoa sekä likaa. Mielestäni sieni tuntuu hieman tehokkaammalta kuin liina jos haluaa kuorivia vaikutuksia. Ennen käyttöä sieni kastellaan ja siitä puristetaan ylimääräinen vesi pois. Sienellä kannattaa hangata kasvoja kevyesti pyörivin liikkein ja huuhdella sitä välissä jos puhdistat sillä esimerkiksi naamiota pois kasvoilta.

Puhdistusliinat, © saippuakuplia.fiPuhdistusliinat, © saippuakuplia.fi

Käytön ja pesun jälkeen sekä liina että sieni ripustetaan kuivumaan. Niistä molemmista tulee kovia kuivuttuaan ja ne muuttuvat jälleen pehmeiksi kun ne kastellaan. Sienen luvataan kestävän 3 kuukautta jokapäiväistä käyttöä, mutta ohjenuora on että sieni sekä liina kannattaa vaihtaa kun rakenne rikkoontuu tai ne eivät näytä enää hygieenisiltä. Koska tarkoitus on syväpuhdistaa kuonaa kasvoilta, tällaiset välineet kannattaa ehdottomasti pitää puhtaina tai muuten niiden koko idea katoaa.

Nämä molemmaat tuotteet hankin Joliesta.

Puhdistusliinat, © saippuakuplia.fiPuhdistusliinat, © saippuakuplia.fi

Trooppinen sokerikuorinta

30.9.2014 • Kasvojenhoito, Yleinen

Suki kuorinta, © saippuakuplia.fi

Innostuin sen verran Suki kosmetiikkasarjasta, että hankin myös tämän mehuisan Exfoliate Foaming Cleanser kuorinnan. Kun purnukan avaa, tekisi mieli hakea lusikka ja alkaa lapioimaan sitrushedelmiltä tuoksuvaa sokeriseosta suoraan suuhun. Tuoksu on niin herkullisen hedelmäinen.

Kuorivat rakeet ovat sokeria, sillä Sukin mukaan sokerin kuusikulmainen kide kuorii ihoa tasaisemmin ja hellemmin kuin esimerkiksi suola, jonka kiteet ovat paljon terävämpiä. Suola sopiikin paremmin vartalolle ja sokeri kasvoille. Tästä huolimatta kuorinta on aika rouhea, joten se sopii pääasiassa terveelle iholle eli ei tulehtuneelle tai akneiholle. Kuorinnan rouheutta voi säädellä veden määrällä. Eli mitä enemmän vettä, sitä nopeammin kuorinta muuttuu pehmeämmäksi ja puhdistavaksi vaahdoksi.

Tässä kohtaa tärkeä vinkki! Tätä kuorintavoidetta kannattaa aina ottaa purkista kuivin sormin, sillä jos purkkiin pääsee kosteutta, saattavat sokerit kovettua. Itse olen laittanut kuorinnan kuivin käsin kosteille ja pestyille kasvoille. Levitys pyörivin liikkein, jolloin kuorinta alkaa vaahtoamaan. Itse annoin kuorinnan vaikuttaa hetken ennen huuhtelua.

sukikuorinta3

Kuorinta silottaa ihoa välittömästi poistamalla tehokkaasti kuollutta ihosolukkoa ja epäpuhtauksia. Tärkeimmät vaikuttavat aineet ovat hellävaraiset hedelmähapot . Tämä kuorinta on ehdottomasti aurinko keskellä pimeintä syksyä. Ei voi kuin tulla hyvälle tuulelle kun koti-spassa avaa tämän herkullisen hedelmäpommin.

Tätä Sukin kuorintaa saa ainakin Liinulta, Naturellesta, Naturissimosta, ja Content Beautysta.

Silmät avaava seerumi

29.9.2014 • Kasvojenhoito, Yleinen

Supermood Eyes Wide Open, © saippuakuplia.fi

Jokin aika sitten hehkutin Absolutionin silmänympärysvoidetta, joka on toki edelleen suosikkini, mutta se on saanut rinnalleen vahvan kilpailijan. Kyseessä on Supermood-sarjan Eyes wide open seerumi, joka tuli markkinoille elokuussa. Kuten One minute facelift seerumi, silmänympärysseerumikin perustuu pakurikäävän tehokkaisiin vaikutuksiin.

Parasta seerumissa on silmänympärysten turvotusta saman tien laskevat vaikutukset ja siksi seerumi on erinomainen juuri aamuisin. Silmänympärysiho jää sileän tuntuiseksi ja turvotus tuntuu häviävän salamyhkäisesti. Tämä seerumi kirjaimellisesti avaa unisetkin silmät. Kiristävät vaikutukset silmänalusissa saa aikaan skarpimman ja freesimmän olon.

Supermood Eyes Wide Open, © saippuakuplia.fi

Tässä tuotteessa nimi Egoboost on osunut nappiin! Kukapa ei tuntisi oloaan itsevarmaksi, kun väsyneisiin silmiin saa eloa hetkessä. Vähiin jääneiden unien merkit kasvoilta voi korjata väliaikaisesti, mutta kannattaa kuitenkin muistaa että uni on yksi kauneuden ja esimerkiksi painonhallinnan peruspilareista.

Jos sinulla on todella kuiva silmänympärysiho, tämä seerumi ei välttämättä yksin riitä. Joudut ehkä lisäämään päälle vielä kosteuttavaa silmänympärysvoidetta tai ainakin iltaisin kannattaa käyttää jotain runsaasti kosteuttavaa voidetta. Silmänympärysiho on paljon paljon ohuempi kuin kasvojen iho, joten se vaatii erityistä hoitoa. Voisi sanoa, että se on kuin laittaisi rahaa pankkiin, eli nyt hyvin hoidetut silmänympärykset pysyvät sileinä pidempään. 🙂 Tosin paksu voidekaan ei ole aina paras ratkaisu, sillä ainakin minulla liian tuhti silmänympärysvoide saa aikaan pöhöttyneen ja turvonneen olon. Siksi käytänkin mieluiten juuri tällaisia ohuita ja nopeasti imeytyviä voiteita.

Pullo on kaunis ja sopii hyvin käteen, mutta pieni miinus tulee todella jäykästä pumpusta. Siitä on vaikea ottaa esimerkiksi puolikasta painallusta. Pumppu annostelee seerumia aina koko painalluksen verran, mikä on aavistuksen liikaa.

Supermood Eyes Wide Open, © saippuakuplia.fi

Saippua kylpyhuoneeseen

27.9.2014 • Vartalonhoito, Yleinen

Estelle & Thild, © saippuakuplia.fi

Niinkin yksinkertainen asia kuin hyvän käsienpesusaippuan löytäminen kylpyhuoneeseen voi aiheuttaa paljon päänvaivaa. Palasaippua on hankala käyttää ja se menee epäsiistin oloiseksi hetken käytön jälkeen. Monet nestesaippuat kuivattavat käsiä todella paljon tai vähintään haisevat pahalta. Ja jos pullo olisi vielä niin hieno, että sitä pitäisi mielellään esillä! Ainoa nämä kaikki kriteerit täyttävä saippua, jonka olen löytänyt on Estelle & Thildin Nestesaippua.

Estelle & Thild, © saippuakuplia.fiEstelle & Thild, © saippuakuplia.fi

Tässä muuten täydellisessä saippuassa on vain yksi miinuspuoli ja parasta mainita se heti aluksi. Hinta on 15 euroa! Suihkusaippuasta maksaa helposti tuon verran, mutta jotenkin tuntuu tosi kovalta hinnalta käsisaippualle kun on tottunut paria euroa maksavaan Bliwiin. Toinen hyvä saippua, joka ei kuivata ihoa lainkaan ja jossa tuoksu on hyvin mieto, on Laveran Kehäkukkasaippua. Siinä hintalaatusuhde on kohdallaan, mutta pullo on aika tylsä. Olen myös etsinyt täytettävää keraamista tai lasista saippuapulloa, mutta täydellistä sellaistakaan ei ole vielä löytynyt.

Vaikka tämä Estelle & Thildin saippua on kaikin puolin täydellinen, mielestäni se on kuitenkin aika kallis. Vai onko teidän mielestänne noin 60€/l käsisaippuasta liikaa? Hyvistä käsisaippuoista otetaan siis mielellään vinkkejä vastaan! 🙂

Estelle & Thild, © saippuakuplia.fi